Poistuminen | Toimielimet | Valtuusto | Pöytäkirja 28.01.2009 | Ohje

Valtuusto
Kokous 28.01.2009 / Pykälä 23



Kunnanhallitus
§ 256
08.12.2008
Valtuusto
§ 23
28.01.2009

VALTUUSTON KOKOUSTEN ILMOITTAMISTAPA V. 2009

KH § 256
Valtuuston työjärjestyksen 8 §:n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on vähintään seitsemän päivää ennen kokousta lähetettävä erikseen kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto julkisten kuulutusten ilmoitustaululla. Kokouskutsussa on ilmoitettava aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.

Valtuuston työjärjestyksen 9 §:n mukaan esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Valtuusto voi päättää, kuinka monelle varavaltuutetulle esityslista toimitetaan.

Valtuuston työjärjestyksen 10 §:n mukaan valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta tiedotetaan ennen kokousta niissä tiedotusvälineissä, joissa valtuusto on päättänyt kokouksistaan ilmoittaa.

Vuonna 2008 valtuusto on kutsuttu kokoon siten, että kokouksen asialista on julkaistu julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä kokouskutsu sanomalehti Itä-Hämeessä ja LähiLehdessä siten, että kokouskutsussa on mainittu kokouksen aika, paikka ja pöytäkirjan nähtävänä pitäminen. Asialista ja esityslista liitteineen on lähetetty postitse kullekin valtuutetulle, Suomen Keskustan I ja II varavaltuutetulle, muiden puolueiden I varavaltuutetulle sekä kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle.

Ehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuuston kokousten ilmoittamisessa noudatetaan vuonna 2008 ollutta käytäntöä.

Päätös
Hyväksyttiin

VALT § 23
Valtuutettu Mikko Ruoppi esitti, että valtuuston kokouksen asialista ja esityslista liitteineen lähetettäisiin postitse myös SDP:n ja Kokoomuksen II varavaltuutetulle.

Valtuutettu Matti Tanskanen kannatti Mikko Ruopin esitystä.

Puheenjohtaja tiedusteli, voiko valtuusto tehdä asiassa yksimielisen päätöksen niin, että valtuuston kokousten ilmoittamistapaa täydennetään valtuutettu Mikko Ruopin esittämällä tavalla.

Muutettua menettelyä ei vastustettu.

Päätös
Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen esityksen sillä lisäyksellä, että valtuuston kokouksen asialista ja esityslista liitteineen lähetetään postitse Suomen Keskustan, SDP:n ja Kokoomuksen I ja II varavaltuutetuille.

_________





©