Ympäristölautakunta |
§ 108 |
12.11.2008 |
Kunnanhallitus |
§ 13 |
19.01.2009 |
Valtuusto |
§ 27 |
28.01.2009 |
RAKENNUSVALVONTA- JA MAA-AINESTAKSAN TARKISTAMINEN
37/66/660/2005
YMPLTK § 108
Edellinen rakennusvalvontataksa on vuodelta 2005 ja maa-ainestaksa vuodelta 2002. Tulot ovat kattaneet rakennusvalvonnan menoista vuonna 2007 noin 50%. Tarkoituksena on, että tuloilla katettaisiin rakennusvalvonnan toiminnasta kunnalle aiheutuneet menot. Kuntaliitto suosittaa myös julkaisussaan rakennusvalvontaviranomaisen maksuperusteet 2008, että kuntien talouden kannalta rakennusvalvonnan toimintamenot suositellaan katettavaksi kokonaan palvelujen käyttäjiltä perittävillä maksuilla.
Taksoja on verrattu naapurikuntien ja rakennusvalvontataksan osalta koko Päijät-Hämeen kuntien taksoihin. Taksaesitys on laadittu siten, että maksut ovat naapurikuntien kanssa samat tai hieman suuremmat.
Arvioitu kokonaisvaikutus tuloihin on noin 20-30 %. Rakennusvalvontataksaesitys on esityslistan liitteenä 3 ja maa-ainestaksa esityslistan liitteenä 4.
Rakennustarkastajan ehdotus
Esitetään kunnanhallitukselle ja edelleeen -valtuustolle, että taksat hyväksytään ja ne pyritään saamaan voimaan 1.1.2009.
Lisätään kohtaan 15.2 ympäristötarkastajan jätevesisuunnitelman tarkastamisesta tai lausunnon antamisesta maksu. Tarkoitus on, että maksu tuloutetaan ympäristötoimelle Hartolaan tai Heinolaan. Tämän maksun lisäksi peritään asiakkaalta taksan mukainen toimenpidelupa- tai rakennuslupamaksu.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
_________
KH § 13
Ehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä ympäristölautakunnan ehdotuksen ja esittää sen edelleen valtuuston hyväksyttäväksi niin, että tarkistettu taksa tulee käyttöön 1.2.2009. Taksaehdotukset ovat esityslistan liitteenä.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
_________
VALT § 27
Esityslistan liitteenä on taksaehdotus.
Päätös
Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.
Tarkistettu taksa tulee käyttöön 1.2.2009.
Taksaehdotus on pöytäkirjan liitteenä nro 3.
_________