Pohjolan-Kalhon
kylätoimikunta
Liikenne
Kylien sijainti
Kylien historia
Kyläsuunnitelma
Järvet ja vesistöt
Ranta- ja kyläyleiskaava
Liikenne
Vesihuolto
Merkittävät kohteet
Asukkaat ja työpaikat
Kylätapahtumat
Yritys- ja palvelutoiminta
Hankkeet ja voimavarat

Hartolan etusivulle
Liikenneyhteydet
Vilkasliikenteinen VT4 / E75 kulkee kylän halki, jakaen jo ennestäänkin hajanaisen kyläalueen kahteen puoleen. 4-tie kunnostetaan ja se takaa hyvät kulkuyhteydet myös jatkossa niin kuntakeskukseen kuin kauemmaksikin. 4-tien varressa ei ole minkäänlaista kevyenliikenteen väylää, joten ilman autoa liikkuminen on liki mahdotonta. Koulukyytien lisäksi julkinen liikenne on vähäistä. Linja-autot kulkevat etelänsuuntaan pari kertaa päivässä, samoin pohjoiseen päin. Pohjolan koulun risteyksessä on pika-vuoropysäkki. Tällä hetkellä tehdään Hartolassa selvitystä tieliikennehankkeesta, jonka tarkoituksena olisi parantaa joukkoliikenneolosuhteita ja kuljetuspalveluita.

Alueen paikallistiet ovat kohtalaisessa kunnossa. Niitä hoitavat tiehoitokunnat pienillä resursseilla ja osin talkootyöllä. Kylien asukkaat maksavat samat verot kunnalle kuin taajamankin asukkaat, joten olisi kohtuullista saada yleisten teiden kunnossapitoon kunnalta avustusluontoisia korvauksia.