|
Pohjolan-Kalhon kylätoimikunta | ||
| Kyläsuunnitelma | ||
|
Kylien sijainti Kylien historia Kyläsuunnitelma Järvet ja vesistöt Ranta- ja kyläyleiskaava Liikenne Vesihuolto Merkittävät kohteet Asukkaat ja työpaikat Kylätapahtumat Yritys- ja palvelutoiminta Hankkeet ja voimavarat Hartolan etusivulle |
|
|
| Päijät-Hämeen kyläsuunnitelmahanke | ||
|
Etelä-Hartolan kyläsuunnitelma on laadittu osana Hartolan kylien
kehittämishanketta. Kyläsuunnitelman tekemisessä on saatu apua myös
Päijät-Hämeen Kylät ry:ltä. Etelä-Hartolan alueeseen kuuluvat Kalhon,
Pohjolan, Metsäkosken ja Murakan kylät. Päijät-Hämeen Kylät ry:n kotisivu Kyläsuunnitelman tekeminen on aloitettu keväällä 2005. Kyläsuunnitelmaa on laadittu työryhmässä, johon kuuluvat:
| ||
| Kyläiltoja on ollut seuraavasti | ||
Kyläsuunnitelman laatimisen tarkoituksena on kylän nykytilan kartoittaminen ja tulevaisuuden visioiminen. Kunnan suunnitelmissa kylän ja kunnan etu ei aina ”käy yksiin”. Kyläsuunnitelma tuo esiin kyläläisten näkemyksiä ja odotuksia niin kunnan suuntaan kuin muihinkin tahoihin päin. Kyläsuunnitelman on tarkoitus auttaa ja tukea erilaisia kylän hanketoimintoja, tukea kylällä jo tällä hetkellä toimivien yritysten toimintoja ja kehityssuunnitelmia sekä toimia myös käyntikorttina uusien yritysten ja asukkaiden saamiseksi kylälle. Kyläsuunnitelman on tarkoitus olla myös kyläläisiä yhdistävä tekijä ja sen toivotaan lisäävän kyläläisten halua osallistua oman kylän kehittämiseen nyt ja tulevaisuudessa. Kyläsuunnitelmaa tehtäessä on esiin tullut lukematon määrä ajatuksia ja ideoita kylän elinvoimaisuuden kohentamiseksi. Tärkeimmiksi koetut asiat on kirjattu kyläsuunnitelman viimeiseen osaan ensisijaisesti toteutettaviksi toimenpiteiksi. | ||