|
Hartolan kunta Sivistystoimi | ||
| Sivistystoimen esittely | ||
|
Esittely Itä-Hämeen opisto Hartolan kirjasto Kulttuuritoimi Liikuntatoimi Nuorisotoimi Perusopetus Päivähoito Vapaa-ajan toiminta Hartolan etusivulle |
|
|
| Sivistyspalvelujen arviointikyselyn tulokset 2009 | ||
|
Sivistystoimen palvelukysely toteutettiin koko Päijät-Hämeen
maakunnan alueella viikolla 45. Kyselyn avulla selvitettiin
palveluiden saatavuutta ja laatua. Hartolan sivistyspalveluja koskeviin eri osa-alueiden kyselyihin tuli viikon aikana lähes 400 vastausta. Hartolan sivistyspalvelujen arvioinnin keskeiset havainnot ovat seuraavat: Hartolan sivistyspalvelujen vahvuuksia yleisesti ovat:
Lukion, kirjaston ja vapaan sivistystyön palvelut: Vastaajat ovat tyytyväisiä henkilökunnan ammattitaitoon sekä tasavertaiseen, ystävälliseen ja asialliseen asiakaspalveluun. Vastaajat ovat myös tyytyväisiä siihen, että palvelut ovat sopivalla etäisyydellä ja ryhmäkoot sopivia. Vastaajat toivovat toistuvaa asiakaspalautteen keräämistä ja vaikuttamismahdollisuutta palveluihin ja niiden kehittämiseen. Lukion osalta vastaajat toivovat kiusaamiseen puuttumista. Liikunta- ja kulttuuripalvelut: Vastaajat ovat tyytyväisiä siihen, että eri sidosryhmien tarpeet huomioidaan ja henkilökunta tekee sen minkä lupaa. Palvelu vastaa asiakkaiden odotuksia ja se on ammattitaitoista, asiallista ja luottamuksellista. Tilat ovat turvalliset ja viihtyisät. Vastaajien odotukset kohdistuvat toimipisteiden asianmukaiseen varustamiseen ja tiedotuksen kehittämiseen mm. www-sivujen ajantasaisuuteen. Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja nuorisotoimen palvelut: Vastaajat ovat tyytyväisiä henkilökunnan ammattitaitoon sekä ystävälliseen, asialliseen ja luottamukselliseen palveluun. Kehittämisen kohteina ovat yksilöllisten tarpeiden huomioon ottaminen sekä tiedottamisen tarkkuus ja ajantasaisuus. Odotuksia kohdistuu myös henkilöstön tietoteknisen osaamisen kehittämiseen. Oppilaille kohdistetut kysymykset 3-10 luokkien oppilaiden kyselyyn vastasi 90 % oppilaista. Oppilaiden vastausten perusteella Hartolan Yhtenäiskoulu on turvallinen ja siellä puututaan kiusaamiseen. Oppilaat kokivat myös saavansa riittävästi tukea oppimiseensa. Luokan työskentelyilmapiiri oli kyselyn mukaan oppimiselle suotuisa. Moitteita oppilailta saivat koulun piha-alueen ja yläkoulun sisätilojen viihtyisyys sekä opetusvälineiden ja varusteiden ajanmukaisuus. Oppilaat vastasivat kyselyyn koulussa. Opettajien kertoman mukaan pienimmille oppilaille kysymyksissä olevien nelikenttien hahmottaminen oli vaikeaa ja kysymykset sisälsivät lapsille vieraita käsitteitä. | ||
| Sivistyslautakunnan tehtävät | ||
|
Sivistyslautakunnan tehtävänä on päättää opetustoimen lainsäädännössä
koulutuksen järjestäjälle sääde-tyistä tehtävistä ja päättää kirjastolaissa,
nuorisolaissa ja kuntien kulttuuritoiminnasta annetussa laissa kunnalle
määrätyistä tehtävistä. Tämän lisäksi sivistyslautakunnan tehtävänä on
huolehtia siitä, että pe-rusopetus, kirjastotoimi, nuorisotoimi,
kulttuuri- ja liikuntatoimi on Hartolan kunnassa laadukasta,
asiakkaiden tarpeisiin vastaavaa, ammattitaitoisen henkilökunnan
antamaa ja taloudellisesti järjestettyä toimin-taa. Sivistyslautakunnan alaisuuteen kuuluvat seuraavat toimialat:
| ||
|
| |