Hartolan kunta
Vapaa-ajan toiminta
Vapaa-ajanasukasyhdistys
Esittely
Hartolan seurakunta
Järjestötoiminta
Vapaa-ajan kalastus
Tainionvirran kalapäivät
Muut seurakunnat
Vapaa-ajanasukasyhdistys
Itä-Hämeen Taitajat

Sivistystoimen etusivulle
Hartolan vapaa-ajanasukasyhdistys ry
Hartolassa on vuodesta 2005 lähtien toiminut Vapaa-ajanasukastoimikunta. Se on vapaaehtoispohjalla vapaa-ajan asukkaista koottu ryhmä, joka alueensa vapaa-ajanasukkaita kiinnostavissa asioissa pyrkii toimimaan sekä asukkaiden että mökkikuntansa parhaaksi. Toimikunta oli vapaaehtoinen ja puolueista tai muista tahoista riippumaton yhteenliittymä.

Vuonna 2009 toimikunta muutettiin yhdistykseksi. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin11.07.2009 Hartolan kunnantalolla. Yhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin alkuvuonna 2010.

Perinteisesti kunta ja toimikunta ovat pitäneet yhdessä syksyisin tiedotustilaisuuden Hartolan kunnan kuulumisista vapaa-ajanasukkaille. Tänä vuonna se pidetään kunnantalolla samalla kun yhdistys pitää vuosikokouksensa. Päivämäärä on poikkeuksellisesti lauantai
12.06.2010 klo 12.00–14.00.


Muita tapahtumia tällä toimintakaudella
  • Hallitus kokoontuu vähintään kolme kertaa.

  • Kesäasukastapahtuma yhdessä Agri-Marketin kanssa heidän pihallaan lauantaina 29.05.2010 klo 09.00–14.00

  • Vuosikokous + tiedotustilaisuus kunnantalolla kaikille vapaa-ajanasukkaille 12.06.2010 klo 12.00

  • Vapaa-ajanasukkaiden kirkkopäivä Hartolan kirkossa heinäkuussa, tarkka päivä ilmoitetaan myöhemmin. Jumalanpalvelus ja tutustuminen Hartolan kirkkoon.
Tarvitsemme aktiivisia jäseniä toimintaamme. Ilmoittaudu puheenjohtajalle tai sihteerille. Hallitukseen valitaan lisää jäseniä vuosikokouksessa!

Tervetuloa mukaan, Vapaa-ajanasukas!
Vapaa-ajanasukasyhdistyksen hallitus 2009-2010
  • Pentti Heinonen (Kumu) puheenjohtaja (pentti.heinonen@gmail.com)
  • Tapio Tervo (Kumu) sihteeri (tapio.tervo@unilever.com)
  • Keijo Sipilä (Ylemmäinen) (keijosipila@hotmail.com)
  • Leila Välisalo (Aurinkoranta) varapuheenjohtaja (leila.valisalo@gmail.com)
  • Pentti Löfgren (pentti.lofgren@elisanet.fi)